|
Huumolan
kotisivut
|
| Talo 9. Hiekkala |
|
Talon talouskeskus oli Viipuri-Pietari - maantien varrella yläpeltojen puolella noin 35 metriä päätiestä. Tilan pinta-ala oli maarekisterin mukaan 110,579 hehtaaria. Siitä oli rekisterin mukaan viljeltyä 11,528 hehtaaria ja viljelykelpoista maata 16,18 hehtaaria. Lisäksi metsää oli rekisterin mukaan 82,75 hehtaaria. Lisäksi Matti Iivonen omisti toisen tilan Ylä-Sommeen kylässä Viipurin maalaiskunnassa. Sen pinta-ala oli noin 15 hehtaaria ja näiden kahden tilan viljelyksessä ollut pinta-ala yhteensä noin 30 hehtaaria. Nautakarjan lisäksi tilalla oli kaksi hevosta, Poju ja Maiju, sekä yksi varsa. Poju hävisi sodassa. Rakennukset
sijoittuivat oheisen, Pentti Iivosen muistikuvan perusteella laaditun
piirroksen osoittamalla tavalla. Päärakennus oli rakennettu
vuonna 1925 ja lautavuorattu vaakalaudoituksin vuonna 1937. Oheisessa
myös kyläkirjan sivulla 161 olevassa kuvassa päärakennus
on vielä vuoraamaton. Väriltään päärakennus
oli sinertävän vaalea. Siinä oli pärekatto ja sen
uunit olivat peltikuorisia pystyuuneja paitsi leivinuuni, joka oli punatiilinen.
Päärakennuksessa ei ollut vinttihuoneita, eikä talon alla
kellaria. Pihassa oli omenapuita sekä marja- ja koristepensaita. |
|
![]() |
![]() |